MEISTÄ

MEISTÄ


Kulttuuriosuuskunta Vastavärit (3145730-2) on vuonna 2020 perustettu eri taito- ja taiteenalojen, sekä ympäristötyön ammattilaisista koostuva työosuuskunta. Osuuskunnassamme on 10 jäsentä.

Pansion työtilassa työskennellään pääasiassa erilaisten vaatetus-, kulttuuri- ja teatterialan töiden, kuten tilaustöiden, puvustusten sekä alihankintaompelun parissa.


Löydät meidät myös täältä:


Tapaamisen ajankohta sovitaan aina etukäteen sähköpostitse: info@vastavarit.fi

Työtilamme sijaitsee Turun merellisen Pansion alueella, hyvien kulkuyhteyksien päässä; perille pääsee julkisilla esimerkiksi bussilinjalla nro 32.

Sisäpihalla on runsaasti parkkitilaa ja työtilaan on mahdollista kulkea portaiden lisäksi hissillä.


TARVETTA TYÖTILALLE?


Haikailetko valoisaan työtilaan, missä voi jakaa ja pallotella ideoita inspiroivan ja luovan työyhteisön kanssa?


Työtilastamme on mahdollista vuokrata esim. määräaikaisesti projektin ajaksi työtilaa. Vuokrattavan tilan suuruus vaihtelee tilanteen mukaan, joten ajankohtaiset tiedot saat ottamalla meihin yhteyttä.

Yhteiskäytössä oleva tilamme sisältää osuuskunnan oman ompelutilan, jossa iso leikkuupöytä, työpöytiä sekä muita ompelukalusteita. Tämän lisäksi tilasta löytyy sovitustila, pieni toimistotila sekä oma erillinen keittiö ja wc-tilat. 


Ota yhteyttä, niin kartoitetaan sinun työtilantarve ja keskustellaan lisää mahdollisuuksista:
info@vastavarit.fi

JÄSENEKSI OSUUSKUNTAAN?


Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostilla osoitteeseen: info@vastavarit.fi.


Hakemuksessa voit kertoa esimerkiksi omasta taustastasi, millaisia odotuksia sinulla on osuuskunnalta ja millaista osaamista toisit mukanasi osuuskunnan toimintaan.

Olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä, hakemus käsitellään seuraavassa osuuskunnan hallituksen kokouksessa.